maanantai 19. marraskuuta 2007

Ensimmäinen!

Aloitin vihdoin bloggaamaan, parin kaverini kannustamana. Olen ollut kova kirjottamaan foorumeille, mutta viimeisten kuukausien aikana intoni on sammunut lähes täysin. Olen vaan niin kyllästynyt vakkarifoorumini vakkariporukkaan. Kirjoittelen sitten mielummin vaikka yksin ihan mistä huvittaa. Toivottavasti tästä kehkeytyy vielä jotain kiinnostavaa.

Jotain infoa minusta. Olen 22-vuotias tyttö, opiskelen yliopistossa matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa toista vuotta. En tosin ole käynyt koko syksynä koulussa, enkä pahemmin viime keväänäkään, johtuen burnoutista ja masennuksesta. Nykyään voin kyllä aika hyvin jo, ehkäpä jatkan opintojani joulun jälkeen. Tai sitten en. Haluaisin löytää alan joka kiinnostaisi ihan oikeasti.

Asun tällähetkellä kämppiksen kanssa kolmiossa. Olen kuitenkin muuttamassa tästä pois, koska en tule kämppikseni kanssa toimeen lainkaan. Helvetin ärsyttävä äijä joka valittaa kaikesta! En ole arvostellut sitä sanallakaan vaikka se tekee paskaa musaa joka häiritsee mua. Se sen sijaa on valittanut mun tavaroista, sotkuista jne. ihan niinkuin se ei ikinä sotkisi. Se taitaa olla vaan sokea omille sotkuilleen. Yritän siis etsiä asuntoa, kimppakämppää tai yksiötä, kivalta seudulta.

Harrastuksina mulla on pääasiassa bilejärkkäily ja bileissä käynti. Ja seksi ja ruoka. Hmm...aika hedonistisia harrastuksia mulla. Päivisin hengaan netissä, iltaisin kavereiden kanssa. Poikaystävä löytyy, tosin ollaan oltu yhdessä vasta pari viikkoa, joten tätä ei voi pitää kamalan vakavana. Toivottavasti tästä kuitenkin tulee jotain! Ensimmäistä kertaa elämässäni mulla on poikaystävä joka on niin hyvännäköinen että näyttää jolatin kalenteripojalta :P Ei sillä, että ulkonäkö olisi pääasia, päinvastoin.

Voisin aloittaa vaikka viime lauantaista. Etkoilin exäni kanssa kahdestaan, join muutaman siiderin kunnes lähdettiin klubille. Mulla on passi hukassa, joten ei ollut henkkareita. Onneksi poke ei kysynyt mitään, yleensä tuossa mestassa ollaan suht tiukkoja. Tai sitten näytin huppu ja silmälasit päässä vaan tarpeeksi vanhalta.
Illan aikana tuli dokattua jonkun verran, ehkä 4 juomaa baarissa ja olin loppujen lopuksi suht humalassa. Musiikki oli erittäin hyvää Berliiniläistä minimal technoa. Paikalla oli paljon tuttuja, ja ilta meni tutuille jutellessa ja hengaillessa. Kiusallista oli vaan se että mestoilla oli myös mies jota tapailin suht tiiviistinkin muutamia viikkoja sitten, mutta homma loppui kuin seinään kun tapaisin nykyiseni johon ihastuin saman tien. En keksinyt tälle miehelle mitään selitystä, ja nyt se oli sitten kerrottava. Ja en enää muista että mitä sanoin...voihan nenä. Mutta tuskimpa se enää mua häiritsee ;D Harmi vaan jos loukkaantui kun kyseessä on kuitenkin kaveri. Noh, parempi näin koska tulisi se kuitenkin näkemään meidät yhdessä jossain vaiheessa...

Klubilta lähdin yöksi poikaystävälle, ja nukahdin vaatteet päälle. Mun poikaystävä on siitä kummallinen mies ettei ole 31 vuotisen elämänsä aikana juonut ikinä alkoholia. En oikein tiedä mitä se tykkää kun känninen tyttö tulee yöksi ja sammuu samantien sänkyyn. Eilen oli vähän darra... ja mieletön darrapanetus. Mistä kaikesta poikaystävä jääkään paitsi...;D Mentiin sitten illalla suihkuun yhdessä, ja sain siltä ekaa kertaa mieletöntä suuseksiä. Sitten laitettiin vielä hyvää ruokaa ennen nukkumaanmenoa, oli hyvä sunnuntai. :)

Tänään on ollut vaihteeksi tosi tylsää. Kävin aamulla terapiassa, se oli sentään antoistaa. Mutta nyt olen vaan jumittanut koneella, toivottavasti huomenna tapahtuisi jotain järkevää.

Ei kommentteja: